Haluaisitko oppia tekemään lumoavan kukkaseppeleen?

Sharing is caring!

Haluaisitko oppia tekemään lumoavan kukkaseppeleen?

muokattu 2.12.2021 (linkki vaihdettu toimivaksi)

Haluaisitko oppia tekemään lumoavan kukkaseppeleen? Kukkaseppele saa kantajansa hyvälle tuulelle ja tekee selväksi kuka on illan päätähti. Kukkaseppeleen voi käyttää myös koristeeksi oveen tai vaikkapa kastemaljan ympärille. Tee seppele polttarisankarille, synttäreihin tai ihan muuten vaan itsesi hemmotteluun. Tekeminen on hauskaa ja saat halutessasi seppeleen kestämään pidempään myös kuivattuna koristeena.

Tiesitkö, että kukkakimput syrjäyttivät seppeleet vasta 1930-luvulla. Hääkoristeluissa kimpun sijaan tehtiin monesti kukkaseppele ja kukkavyö morsiamelle. Seppeleen muodossa piilee myös symboliikkaa, jonka vuoksi siihen asetetuilla kasveilla on tietty kiertosuunta. Kasvit asetetaan aina kulkemaan myötäpäivään, sillä tämä liike ja ympyrän muoto symboloi elämän jatkuvuutta. Monissa uskonnoissa on uskottu jälleensyntymään ja siiihen liittyvän symboliikkaan. Elämänkierto on ollut elämässä vahvasti läsnä muun muassa ympyrän muodossa. Lisää tietoa kranssien historiasta löydät englanniksi tästä Timesin linkistä

Kiinnostaako sinua kokeilla tehdä symbolinen kranssi koristeeksi? Haluaisitko oppia tekemään lumoavan kukkaseppeleen? Se ei ole niin vaikeaa mitä ajattelet. Jälleen kerran tämä on tuote, joka paranee joka yrittämällä. Rohkeasti vaan mukaan kokeilemaan. Lue ohjeet alta tai tilaa kaveriporukallesi kurssi, jossa näytän kädestä pitäen kranssien tekoa.

Mitä tarvikkeita tarvitset

Haluaisitko oppia tekemään lumoavan kukkaseppeleen?

Raivaa itsellesi työskentelytilaa. Tyhjennä esimerkiksi ruokapöytä ja levitä pöydälle suojakangas. Ota esille poimimasi/ostamasi kasvit. Levitä kasvit pöydälle kasoihin, laita aina yksi lajike omaan kasaansa. Ota esille terävä veitsi ja puolalankaa. Halutessasi voit ottaa myös myrttilankaa (ohutta rautalankaa), kuumaliiman ja kylmäliiman (oasis-kukkaliima). Niiden avulla on helppo lisätä joukkoon kukkia ja viimeistellä työtä.

Hyvä musiikki, juotava, syötävä ja hyvä seura on myös vahvasti suositeltavaa. Voitte yhdessä pohtia minkälaisen työn teette ja ottaa kuvia prosessista. Yhteisestä askarteluhetkestä tulee hyvä mieli.

Kukkien valinta

Kranssi on yhden päivän ilo sellaisenaan. Täydellinen juhlien keskipiste, jonka voi myös kuivata jos valitsee materiaalit sitä silmällä pitäen. Yleisesti voisi sanoa, että nahkeammat, paksummat ja vähän kovemman tuntuiset kasvit kestävät hyvin. Tällaisia ovat esimerkiksi mehikasvit, heinät, hortensiat ja erilaiset siemenkodat.

Hyviä vaihtoehtoja puutarhasta kranssien tekoon ovat esimerkiksi: hortensian kukinnot, pelargonian lehdet, alppiruusun lehdet, heinät, maksaruohot, pähkämöt, mehitähdet ja tädykkeet. Tietysti joka kevään klassikko voikukkakranssi on kestävä ja helppo tehdä. Sitä on kiva kokeilla tehdä kerran kesässä. Kokemus palauttaa monelle kivoja lapsuusmuistoja mieleen.

Ammattitaitoinen myyjä kukkakaupassa osaa myös neuvoa sesongin mukaiset vinkit. Muutama klassikkokasvi, jota on saatavilla ympäri vuoden miltei kaikista kukkakaupoista on tulilatva, harsokukka, salalinlehti, ruscuksen lehti ja kuismanmarja.

Miten lähdet kasaamaan kranssia

Aloita tekemällä jonkinnäköinen pohja. Pohja helpottaa työn koossa pysymistä. Etenkin alkuun voi tuntua, että kukat vain pyörivät käsissä ilman pohjaa. Pohjana voi toimia vaikka ohut taipuisa risu. Sinun ei tarvitse tehdä pohjasta heti ympyrän mallista. Mittaa kuitenkin, että risusi riittää suurinpiirtein pääsi ympäri.

Kukkien kiinnitys

Kukkien kiinnittämiseen löytyy useita eri vaihtoehtoa. Alla on esitelty muutama tapa kranssin kokoamiseen. Kaikissa vaihtoehdoissa pätee kuitenkin sama ajatus kasaamisen kanssa. Mitä pienempiä paloja jaksat leikata, sitä siromman lopputuloksen saat aikaiseksi. Tasaisen näköisen lopputuloksen saat, kun laitat seuraavan kukan aina puolikkaan kukan verran edellistä alemmaksi. Et siis ikinä kiinnitä kahta kukkatupsua samasta kohdasta, vaan aina vähän limittäin edelliseen nähden.

Kierrä rautalanka kolmesti aina ympäri kiinnityskohdan. Veto tulee olla napakka, mutta ei liian kova. Jos kiskot täydellä voimalla, saat rautalangan ja kukat poikki. Harjoittele tupsun pyörittelyä uhrattavilla oksanpätkillä, näin opit oikean paineen rautalangan käytössä, etkä joudu purkamaan varsinaista tekelettäsi. Pienet tupsut ja tasainen jälki syntyy tasalaatuisista materiaaleista. Pieni rohkeasti vaan kaikkia kasveja. Kranssipohjan loppuun päästyäsi voit taivuttaa suorana pötkönä olleen risun/rautalangan ympyräksi ja sitoa sen päistä yhteen puolalangalla.

Haluaisitko oppia tekemään lumoavan kukkaseppeleen?
  • 1. Vaihtoehto. Tee pieniä tupsuja kukista ja vihreistä. Kasaa kaikki materiaalisi valmiiksi omiin tupsukasoihinsa. Tupsuja ei tarvitse sitoa vielä mitenkään, kunhan leikkaat kasvit suht saman kokoisiksi keskenään. Pyöritä puolalankaa kimppupohjan ympärille kolme kierrosta ja ota tupsu toiseen käteen. Pidä toisessa kädessäsi puolalankaa ja toisella kädellä laitat tupsun puolalangan kiinnityskohtaan. Pyöräytä taas puolalankaa kolme kertaa pohjan ja tupsun ympäri. Jatka lisäämällä samalla tavoin seuraava tupsu.
  • 2. Vaihtoehto. Tee pieniä tupsuja kukista ja vihreistä, kuten vaihtoehdossa 1. Tällä kertaa kiinnitä yhden tupsunpalan kukat yhteen pyörittämällä niiden ympärille rautalankaa. Katkaise kukkatupsussa kiinni oleva rautalanka pidempänä pätkänä. Kun sinulla on kasassa monta pientä tupsua, voit kierittää ne mukana roikkuvalla rautalangan pätkällä kiinni kranssipohjaan.
  • 3. Vaihtoehto. Liimaaminen on yksi vaihtoehto. Voit liimata kukkasia ja kukkatupsuja toisiinsa, sekä kranssipohjaan. Yksinkertainen, mutta ei kaikista kestävin tai ekologisin vaihtoehto. Liimaamisessa tulee myös ottaa huomioon liiman laatu. Kuumaliima on nopea ja helppo tapa kiinnittää, mutta se polttaa kasveja. Sitä kannattaa käyttää ainoastaan vihreissä kasvinosissa ja sellaisissa kohdissa, jotka eivät näy päällepäin. Kylmäliima taas kestää kuivua aikansa, on hintavaa ja helposti töhrivää. Se ei kuitenkaan vahingoita edes kukkia ja sillä voi liimata helposti yhteen mitä vaan (mukaan lukien omat sormensa :)).

Miten saat kranssisi kestämään

Kun kasvit leikataan irti kasvustosta niiden nestejännitys muuttuu pikkuhiljaa. Varret täyttyvät ilmalla ja nesteet haihtuvat pois. Toiset kasvit kestävät kauemmin kuin toiset ja toiset nuutuvat silmissä. Kannattaa kokeilla rohkeasti eri vaihtoehtoja. Juhlien keskipisteeksi suunniteltu kranssi kannattaa tehdä aikaisintaan juhlia edeltävänä päivänä. Kestävin lopputulos saadaan juuri leikatuista kukista. Kranssi tulee säilyttää viileässä ja kosteassa h-hetkeen saakka. Voit esimerkiksi sujauttaa kranssin muovipussiin, sumuttaa joukkoon vähän vettä ja laittaa kassin kellariin tai vastaavaan.

Ilmava ja kuiva kuivatuspaikka on hyvä. Kuivatus kannattaa tehdä vaakatasossa. Saat kranssin myös seinällä roikkuen kuivumaan, mutta se herkästi kuivuu tällöin toispuolisesti. Kranssin muoto saattaa muuttua enemmänkin ovaaliksi kuin ympyräksi. Tähän käy hyvin vaikkapa komeron hylly tai voit pitää sen toki koristeena esillä kuivumassa vaikkapa sohvapöydällä. Älä kuitenkaan jätä kranssia aurinkoon. Aurinko haalistaa värejä todella nopeasti. Kuivakukkien paras säilytyspaikka on poissa suorasta paahteesta.

Haluaisitko oppia tekemään lumoavan kukkaseppeleen?

Nyt sitten vaan suunnittelemaan juhlia, joita varten voit kokeilla omaa kranssien tekoa. Voit myös ottaa yhteyttä, jos haluat kaveriporukallesi oman kranssientekokurssin. Voimme tehdä kransseja juhlia ajatellen tai arkisempia versioita pöytäkoristeeksi tai vaikkapa oveen laitettavaksi.

2 kommenttia artikkeliin “Haluaisitko oppia tekemään lumoavan kukkaseppeleen?

Kerro mielipiteesi