Näin teet itse ihanan kukkakimpun omalta pihaltasi

Näin teet itse ihanan kukkakimpun omalta pihaltasi. Oletko sinäkin haaveillut floristin urasta, mutta sysännyt syrjään haaveesi syystä tai toisesta? Kukkien sommittelu on terapeuttista puuhaa. Vaikka käsistäsi ei lähtisi juuri se päässäsi ollut visio, saat silti ihanan lopputuloksen aikaiseksi. Kerron sinulle muutaman ammattiniksin. Näillä nikseillä saat kukkasi kestämään ja teet näyttäviä kimppuja itsellesi.

Mitä kukkia voit kerätä?

Löydät omalta pihaltasi yllättävän paljon vaihtoehtoja kun rupeat tutkimaan. Aina kimpun ei tarvitse olla valtaisan kokoinen kukkameri. Muutaman kukan kimppukin piristää mieltä kummasti. Joukkoon voit laittaa oksia, heiniä tai vaikkapa valkosipulin varsia. Eikä kukkien poimimista tarvitse rajoittaa myöskään omaan pihaan. Jokamiehenoikeuksien nojalla saat poimia myös luonnonkukkia. Kannattaa toki ottaa luonnon monimuotoisuus huomioon. Varmista, ettet poimi kaikkia kukkia keräämästäsi paikasta pois tai ota mukaasi harvinaisia kukkia. Näin varmistat, että näitä kasveja löytyy samalta paikalta seuraavanakin vuonna.

Luonnonkukat

Hyviä leikkokukkia luonnosta ovat esimerkiksi siankärsämöt, heinät, apilat, pietaryrtit, lupiinit, päivänkakkarat, leinikit, ojakellukat, akileijat, metsäkurjenpolvet ja vuohenputket. Kannattaa kokeilla rohkeasti eri vaihtoehtoja. Aina ei pysty ennalta arvaamaan mikä kasvi kestää parhaiten maljakossa. Kesto-ikään vaikuttaa lajikkeen lisäksi myös kukinnan vaihe. Ihanteellisin aika olisi poimia kukka siinä vaiheessa kun se on juuri avautunut, eikä täysin auki. Tämän vaiheen silmä harjaantuu näkemään ajan myötä.

Puutarhakukat

Istuta kukkia leikkokukkatarkoitus mielessäsi. Puutarhasi kukista saat vielä runsaammin valikoimaa ja hyvää höystettä myös luonnonkukkakimppuusi. Tässä muutama hyvä esimerkki puutarhaan istutettavaksi: värimintut, pionit, unikot, ruiskaunokit, heinät, daaliat, leijonankidat, ritarinkannukset, malvat, kehäkukat, salviat, tädykkeet, katkerot, kellokukat ja maksaruohot. Vaihtoehtoja on lukemattomia, eikä ole ollenkaan mahdoton ajatus saada runsaasti kukkivaa puutarhaa, josta saa leikkokukkia koko kesän ajan.

Näin teet itse ihanan kukkakimpun omalta pihaltasi
Ota luovuutesi käyttöön. Aina ei tarvitse tehdä edes kimppua. Seppeleet ja kukkaköynnökset ovat ihana lisä kesäjuhlissa tai vaikka ihan muuten vaan. Tässä on käytetty mustikanvarpua, kärhönkukkia, heiniä, ailakkia, ruusua, apilaa, leinikkiä ja vuohenputken kukintoa.

Aloita tästä, näin teet itse ihanan kukkakimpun omalta pihaltasi

Tuo kukkasi vesiastiassa työpöydän äärelle. Tarvitset vielä terävän veitsen ja narua. Hyvä seura ja pieni eväs auttaa myös kimpun sitomisessa.

Levitä materiaalisi pöydälle, niin että yksi lajike on aina omassa kasassaan. Näin sinun on helppo ottaa haluamaasi kukkaa. Putsaa kasvien alaosat pois lehdistä, Mitä vähemmän lehtiä, sitä kestävämpi kukkasi on. Aloita kasaaminen keskeltä ulospäin. Ota siis kätesi kukka, jonka haluat sijaitsevan kimppusi keskellä ja lähde kasvattamaan kimpun kokoa sen ympärille. Lue alta tarkemmat ohjeet työvaiheista.

Poiminta

Poimimiseen valmistaudut ottamalla mukaasi vesiastian ja terävän veitsen. Paras poiminta- ajankohta on poutainen aamu. Tällöin kasvit ovat kuivia ja hyvässä nestejännityksessä. Hyvällä nestejännityksellä tarkoitetaan, että kasvin versot ovat napakoita ja kasvisolut jännittyneenä nesteestä. Se takaa kasvien hyvän keston ja laadun. Lisää nestejännityksestä löydät täältä.

Poimi kukat varoen veitsen avulla ja laita heti vesiastiaan. Ennen kimpun sitomista laita kukat vesiastiassaan ensin viileämpään tilaan vaikkapa kellariin tai jos edessä on viileämpi yö, anna kukkien olla ulkona yhden yön yli. Tätä sanotaan leikkokukkien kylmäkäsittelyksi. Sen avulla saat leikkosi kestämään pidempään. Ahkera leikkokukkien hoitaja laittaa joka ilta kukat yöksi viileään. Tämä vaatii hieman vaivannäköä, mutta sillä konstilla saa kukille myös muutaman päivän jatkoaikaa.

Kimpun pitäminen kädessä

Kimpun kädessä kasaamiseen tarvittava ote vaatii harjoittelua, mutta on helpompi miltä näyttää. Ota kukka kevyeen puristukseen peukalon ja kämmenen väliin. Varovasti raota otettasi kun lisäät uuden kukan. Lisää kukkia aina edellisen viereen. Yritä pitää varret samansuuntaisina. Lopulta kimppu kasvaa kokoa. Pitely voi tuntua vaikealta aluksi. Tähän auttaa kuitenkin välisidos. Välisidos tarkoittaa sitä, että voit sitoa välillä aina narulla kimpun kiinni ja jatkaa sidotun kimpun tekoa lisäämällä uusia kukkia edellisten päälle.

Muhkea kimppu

Kokoa ja näköä saat kimppuun lisäämällä sinne ilmaa. Tämä tapahtuu laittamalla väliin tukevampia oksia tai vaikkapa tekemällä kimppu oksakehikkoon. Kehikon voit pyörittää koivun tai pajunoksasta. Laita kehikon keskelle rautalankaa tai tikku pystyyn, näin sinun on helppo pitää siitä kiinni kun sujautat kukkia siitä läpi.

Oksien väliin laittaminen tapahtuu samoin kuin kukkien lisääminen. Voit alkuun kokeilla lisätä vaikka yhden mustikanvarvun tai koivunoksan joka kolmanneksi. Eli kaksi kukkaa ja yksi vihreä. Pian huomaat, että kimppusi on muhkea kuin mikä. Huom! Varvut ja oksat eivät ole jokamiehenoikeuksiin kuuluvia. Omalta tontilta saa poimia mitä haluaa, mutta muiden mailta poimiessa ota vain ruohomaisia kasveja mukaasi tai kysy maanomistajan lupa kasvien ottamiseen.

Minimalistinen kimppu

Aina kimpun ei tarvitse olla valtaisa. Yksinkertainen on myös tyylikästä. Muutaman kukan kimppu ei tarvitse välttämättä lainkaan narua ympärilleen. Pistä vaikkapa kolme kukkaa ja heinä vapaasti ja rennosti maljakkoon. Voit myös sommitella pienen kokonaisuuden laittamalla yksittäisiä kukkia pieniin maljakoihin.

Kasaaminen ja sitominen

Spiraali syntyy helpoiten pitämällä toisessa kädessä kimppua ja lisäämällä siihen kukkia samansuuntaisesti edellisten varsien viereen. Toinen vaihtoehto on kasata spiraali pöydän päällä ja sitoa se kiinni ennen pöydältä nostamista. Kimppu kannattaa sitoa tuplasolmulla ensin ja sen jälkeen lisätä vielä yksi yksöissolmu. Näin varmistat ettei kimppusi sidontanaru löysty. Etenkin luonnonnarut kuten niinet löystyvät veden alla ollessaan.

Pian huomaat käteväsi olevan täynnä kukkia ja kimpun melkein valmis. Tässä vaiheessa ota timeout. Tee välisidos, laske kimppu kädestäsi. Hengitä syvään, nosta kimppu uudestaan ylös ja pyörittele käsissäsi. Onko kukkia tasaisesti joka puolella? Huomaatko jossain kohtaa ison aukon? Nyt on hyvä hetki korjata tilanne. Voit lisätä uuden kerroksen, tai varovasti nykiä kukkia pois. Pyöritä kimppua kädessäsi ja lisää uusi kukka, jatka kunnes olet tyytyväinen. Saat joukkoon myös sujautettua uusia kukkia, kun löysäät narua. Eikä se ole kiellettyä aloittaa kokonaan alustakaan.

Näin teet itse ihanan kukkakimpun omalta pihaltasi
Kevyessä nyrkkiotteessa pysyy spiraali kasassa. Spiraali itsessään myös auttaa pitämään kimppua kasassa. Mitä isompi kimppu, sitä tukevampi spiraali.

Näin teet itse ihanan kukkakimpun omalta pihaltasi
Ensimmäinen solmu kannattaa tehdä niin, että kiepautat narun kaksi kertaa itsensä ympäri ennen vetoa, näin se kiristyy kunnolla. Naru ei pääse karkaamaan takaisin ja kimppusi pysyy kasassa. Toinen solmu voi olla yksöissolmu, joka lukitsee ensimmäisen solmun paikalleen. Tätä kikkaa kannattaa myös käyttää hyödyksi lahjojen paketoinnissa. Et tarvitse enää apuria pitämään sormea solmun päällä.

Näin hoidat kimppuasi

Pitkään kestävän kimpun saat kun hoidat sitä. Hoidolla tarkoitetaan vesien vaihtoa, imupintojen tekoa ja oikeaa sijoituspaikkaa. Kuulostaa työläämmältä kuin on. Alta saat tarkemmat ohjeet ja selitykset leikkokukkien hoitoon.

Imupinta ja varret

Puhdista kukkiesi varret irroittamalla alhaalta lehdet. Veden alle ei kannata jättää yhtään lehtiä, ne mädättävät varret ja likaannuttavat veden nopeasti.

Tee varsiin veitsellä uudet imupinnat. Vaihda vesi ja pese maljakko usein, vaikka joka päivä. Tämän ideana on pitää kukkien varsia hajottavat bakteerit poissa. Veitsen käyttöä kannattaa harjoitella. Oikea ote, jolla et nirhi itseäsi on hyvä oppia (kts. kuva ylempää). Pidä toisella kädellä kiinni oksasta jota leikkaat ja veitsikädellä otat tukevan otteen veitsestä. Peukalo kannattaa pitää pystyssä koko ajan, näin et osu siihen vahingossakaan veitsellä. Sakset eivät tee hyvää kukan imupinnalle, mutta jos veitsen käyttö tuntuu ylivoimaiselta on sakset parempi kuin ei mitään. Pääsääntöisesti imupinnan on hyvä olla viisto. Toki aina löytyy poikkeus sääntöön. Tulppaanit ja muut sipulikukat kestävät paremmin tasaisella leikkuupinnalla.

Vesi

Kukkia ei kannata pitää pitkiä aikoja ilman vettä ja joka kerta kun vaihdat veden kannattaa myös varsiin tehdä uusi imupinta terävällä veitsellä. Näin varret saavat veden paremmin imettyä ja hyödynnettyä.

Käytetyn veden lämpötila riippuu kasveista. Puuvartiset kasvit kuten, hortensiat ruusut, koivunoksat ja mustikanvarvut kestävät paremmin kättä lämpimämässä vedessä. Vettä ei tarvitse siis keittää, se lämpö riittää mitä kraanasta saa. Pehmeävartiset kukat, kuten heinät, tulppaanit, kehäkukat ja matarat viihtyvät viileässä vedessä. Kestävimmän kimpun saat kun yhdistät omiin kimppuihinsa kylmässä viihtyvät ja kuumassa vihtyvät kukat.

Sijoituspaikka

Leikkokukat nuutuvat nopeasti auringossa. Kukat haihduttavat vettä lehtiensä avulla myös sen jälkeen kun ne on leikattu irti kasvustosta. Ihanteelliset olosuhteet auttavat kukkia pysymään nestejänityksessä ja kauniina maljakossa. Paras sijoituspaikka on viileä ja varjoisa tila.

Näin teet itse ihanan kukkakimpun omalta pihaltasi
Tässä esimerkki muutamasta puutarhatöräyksestä. Kimppuihin on käytetty muun muassa; lupiinia, liljanlehtiä, töyhtöangervoa, vuohenputken kukintoa, nukkapähkämöä, apiloita, maksaruohoa, siankärsämöä, nauhuksenlehtiä, mataraa ja vuohenkelloa.

Kaikista tärkein asia

Fiilistele poimiessasi kukkia. Sido kimppu joka sinua itsesäsi tyydyttää. Muista, että tämän on tarkoitus olla rento harjoitus, eikä hikihatussa suoritettu työ. Jos kimppu ei luonnistu heti täydellisesti, aina on uusi mahdollisuus. Kimppu auki ja uusi yritys tai takaisin puskiin hakemaan lisää materiaalia. Hengitä rauhassa ja tee kimpustasi juuri sinun näköisesi. Näin teet siis itse ihanan kukkakimpun omalta pihaltasi. Pian pääset vauhtiin kotifloristin puuhissa.

Tykkäsitkö jutusta? Haluatko osallistua kukkiensidontakurssille? Kasvien Lumo järjestää tilauksesta kursseja Etelä-Suomen alueella. Laita viestiä, niin suunnitellaan sinun tarpeisiisi kurssi. Seuraa myös somea valikon vieressä olevista painikkeista. Sieltä löydät ajankohtaista kasvifaktaa- ja fiilistelyä, sekä infoa tulevista kursseista.

Kerro mielipiteesi

Ajatus aiheesta “Näin teet itse ihanan kukkakimpun omalta pihaltasi”