Näin teet itsesi näköisen syyskranssin luonnonaarteista

Näin teet itsesi näköisen syyskranssin luonnonaarteista

Mikä piristäisi harmaata syyspäivää paremmin kuin itse tehty kranssi? Materiaalit lyötyvät luonnosta ja vieläpä ilmaiseksi. Kranssin tekeminen on rentouttavaa ja hermoja lepuuttavaa touhua. Sen tekoon voi käyttää aikaa, mutta sen saa myös nopeasti aikaiseksi. Materiaalit, käsiala ja tekijä määrittävät lopputuloksen. Kransseja tehdessä ei tarvitse pingottaa. Lue eteenpäin ja löydät ohjeet vaahteranlehtiruusujen ja kranssin tekoon.

Syyskranssin voi ripustaa perinteisesti oveen tai sen voi laittaa pöydälle lyhdyn kanssa. Muotojen kanssa voi leikitellä vapaasti. Haluatko tehdä kenties sydämen tai hevosenpään mallisen version? Hyvä pohja tukee haluttua muotoa. Pohja voi muodostua esimerkiksi oljesta tai taipuisista risuista. Ekologisen pohjasta saat kun sidot sen maatuvalla narulla rautalangan sijaan.

Mistä materiaalit?

Toisen roska on toisen aarre, kuten sanotaan. Kranssi syntyy kätevästi haravointijätteistä ja lenkkipolun varrelta löydetystä materiaalista. Muista kuitenkin jokamiehen oikeudet ennen kuin lähdet materiaalin hakuun. Havut, oksat, sammalet ja kävyt eivät muun muassa kuulu jokamiehen oikeuksien alle. Vapaasti poimittavissa ovat sen sijaan ainakin lehdet, tuulen tiputtamat kaarnat ja naavat, maitohorsman kukinnot ja heinät. Lue eteenpäin ohje vaahteranlehtikranssin tekoon.

Vaahteranlehtikranssiin tarvitset:

  • Noin 25 cm halkaisijaltaan olevan pohjan
  • Muovikassillisen vaahteranlehtiä
  • Puolalankaa tai maatuvaa narua
  • Koristeoksia, marjoja ja havuja

Kranssipohja

Pyöreän kranssipohjan tekemisessä pääset alkuun olkea tai oksia sitomalla. Et tarvitse muuta kuin narua tai rautalankaa sitomiseen. Pyöritä narua oksien tai olkien ympärille, niin kauan että saat pohjasta tiiviin. Kannattaa tehdä alkuun suoraa pötköä ja vasta sen jälkeen taivuttaa pohja kranssin muotoon. Päät laitetaan limittäin ja pyöritetään yhteen kranssiksi. Paksumpi pohja antaa aina nopeammin ison vaikutelman. Ota myös huomioon aukon koko ja päällystämiseen käytettävä materiaali. Havuille tarvitset pohjaan isomman aukon kuin lehdille tai sammalelle. Helposti tulee tehtyä pohjan koko liian pieneksi. Kannattaakin tehdessä mallata välillä, miltä haluttu päällystysmateriaali näytää kranssissa.

Vinkki vitonen! Jos haluat skipata tämän vaiheen, voi pohjia myös ostaa valmiina. Löydät niitä isoimmista askartelukaupoista. Teen myös tilaustyönä kransseja ja kranssipohjia. Tutustu tarjoamiini palveluihin täältä.

kranssipohja

Päällystäminen

Päällystämisen voi tehdä useammalla eri tekniikalla. Voit jatkaa narun pyörittämistä, liimata tai kiinnittää hakasilla. Hakaset ovat u- mallisia rautalankakoukkuja joilla saa hyvin pistettyä oksia ja kukkia kiinni olki- ja sammal pohjaan.

Liimaa käytän yleensä viimeistelyyn herkkien materiaalien, kuten kuivakukkien kanssa. Liimaa löytyy kahdenlaista. Niin sanottua kylmäliimaa ja kuumaliimaa. Kuumaliimaa voi huoletta käyttää kuiviin kasvinosiin, kuten käpyihin tai kuivakukkiin. Tuoreiden kukkien kanssa kuumaliima aiheuttaa helposti ruskeita palamislaikkuja. Kylmäliima onkin nimenomaan kehitetty eläviä kukkia varten.

Eri kiinnitystekniikoita voi myös yhdistellä. Usein käy niin, että aloitan langan pyörittämisellä ja täytän koloja jälkikäteen hakasilla sekä liimaamalla. On myös eräänlainen taito osata lopettaa tekeminen ajoissa. Helposti jää tekovaihde päälle ja tulee pakonomainen tarve lisätä vielä muutama oksa.

Oma käsialani on hyvin runsas ja lopputulokset tuppaavat olemaan hyvinkin rönsyäviä. Joku opettaja on joskus minulle viisaasti kommentuóinut, että töistä tulee tekijänsä näköisiä. Mikäpä sen osuvampi ja parempi tapa ilmaista, että jokaisen työ on uniikkia käsityötä.

Miten kiinnitän materiaalin?

Kuvissa näkyvässä kranssissa on käytetty vaahteranlehtiä, kuusenhavuja ja ruusunmarjoja. Pidän näistä materiaaleista, koska niitä pyöritellessä ei nokka kauan tuhise. Helpoin tapa kiinnittää nämä materiaalit on langalla pyörittäminen. Ota käteesi nippu lehtiä ja pyöräytä pohjaan kiinni. Niin yksinkertaista se on. Tasaisemman näköisen lopputuloksen saat kun valitset pienemmät lehdet renkaan sisäpuolelle ja isoimmat ulkopuolelle. Voit lisätä tekstuuria laittamalla joukkoon oksia, marjoja ja havuja. Vaahteranlehdistä saa myös pyöriteltyä kauniita ruusuja. Yksinkertaisen tyylikkään kranssin saa kun tekee sen pelkistä vaahteranlehtiruusuista.

Vaahteranlehtiruusu

Näistä ruusuista saat koristeita kranssiisi, kimppuun, asetelmaan tai ne toimivat ihan sellaisenaan vaasissa. Ruusujen valmistus tapahtuu helposti ja onkin mukavaa puuhaa myös lasten kanssa. Voit yhdistellä eri värisiä lehtiä tai kokeilla tehdä mahdollisimman saman sävyisistä ruusuista vaihtoehtoja. Tätä kukkaa ei ole myöskään pakko tehdä vain vaahteranlehdistä. Voit samalla tekniikalla toteuttaa ruusuja myös muista ruskan sävyisistä lehdistä. Aronia ja haapa ovat muun muassa värikkäitä vaihtoehtoja. Alla on kuva kuvalta kerrottu miten ruusu tehdään. Lisää vinkkejä vaahteranlehtiruusun käytöstä löydät tästä Meillä Kotona sivuston jutusta : https://www.meillakotona.fi/artikkelit/vaahteranlehtiruusu-on-askartelijoiden-suosikki

vaahteranlehtiruusu

Näin teet itsesi näköisen syyskranssin luonnonaarteista

vaahteranlehtiruusu

Näin teet itsesi näköisen syyskranssin luonnonaarteista

Kerro mielipiteesi

Ajatus aiheesta “Näin teet itsesi näköisen syyskranssin luonnonaarteista”